Yritys

“Kuten monilla muillakin teknologiayrityksillä, meilläkin toiminta alkoi autotallista. Meitä oli kolme miestä, joilla oli kokemusta ja näkemystä miten rehutehtaita pitäisi rakentaa.

Aluksi tehtiin pienimuotoisia asennuksia ja laitetoimituksia kolmeen mieheen. Muistan kun toimitettiin ensimmäinen ketjukuljetin asiakkaalle ja saatiin siitä katetta 800 euroa, niin se investoitiin heti uuteen hitsauskoneeseen. Samaan tapaan jatkettiin ja katteet sijoitettiin aina yhtiöön.

Jo puoli vuotta toiminnan aloittamisen jälkeen sovittiin 1,4 miljoonan euron laitostoimitus. Tilillä oli silloin 5000 euroa ja pankki tarjosi lainaksi 20 000 euroa. Sitäkään pankin rahaa ei lopulta tarvittu, kun sekä asiakkaat että tavarantoimittajat uskoivat meihin. Niin vaan saatiin sekin projekti kunnialla valmiiksi.

 

 

Avainlukuja 2019

Liikevaihto 7,1 miljoonaa euroa

Henkilöstö 34

Kotipaikka Ilmajoki, Suomi

Perustettu 2008

Toimii maailmanlaajuisesti

 

Moduulirakentamista oli pohdittu jo aiemmin, mutta lopullisesti sen edut valkenivat, kun rakennettiin A-rehun tehdasta Varkaudessa lumisateessa. Tajusimme että on paljon viisaampaa rakentaa laitokset mahdollisimman pitkälle konepajan sisätiloissa lämpimässä ja valoisassa. Sittemmin moduulirakentamista on laajennettu useimpiin laitostyyppeihin.

Saimme suunnitteluosaamista taloon, kun ostimme alavutelaisen AV Engineeringin. Vienti aloitettiin muutaman vuoden päästä ja moduulirakenteiset laitokset sopivat vientiin erittäin hyvin. Muutaman vuoden välein muutettiin autotallista alkaen isompaan ja isompaan halliin ja lopulta nykyiseen konepajaan Ilmajoella.

Reilut 10 vuotta on mennyt vauhdilla; tukka on lähtenyt, parta harmaantunut ja yritys kasvanut. Toimimme Namibiasta aivan Venäjälle itäisimpään osaan asti ja Euroopasta eteläiseen Afrikkaan. Moduulirakenne ja asiakasräätälöinti on kehitetty pitkälle, suunnittelu on valovuosia alan yleistä tasoa edellä ja konepajatyön laatu kestää vertailun missä päin maailmaa tahansa. Tästä on hyvä jatkaa.”

Juha Nisula

Katso tuotannon sisäisen laadunvalvonnan vaatimustenmukaisuustodistus.

 

 

JPT Industrian toimintatapoja

  • Laajennusten ja modernisointien yhteydessä 3D-skannaamme vanhan laitoksen. Skannaamisen ansiosta saamme sijoitettua uuden laitoksen hyvin paikoilleen vanhojen laitosten sekaan.
  • Käytämme suunnittelussa mahdollisimman yleisiä ja helposti saatavia vakiokomponentteja. Tämä helpottaa jatkossa laitosten ylläpitoa.
  • Laitokset rakennetaan yleensä merikontteihin. Moduulirakentaminen mahdollistaa nopeat toimitukset, kiinteän hinnan ja laitosten siirrettävyyden. Laitos on laadukkaampaa rakentaa sisällä tehtaassa kuin pimeässä ja märässä ulkona.
  • Räätälöimme laitokset asiakkaan tarpeiden mukaan. Asennamme laitoksiin mielellämme myös kilpailijoiden koneita osaksi kokonaisuutta, jos asiakas niin haluaa.
  • Valmistamamme laitokset ovat erittäin energiatehokkaita. Säästät ympäristöä ja rahaa.
  • Meillä on kymmenien edustajien verkosto maailmalla ja tytäryhtiö JPT-Protech Ruotsissa. Ota yhteyttä suoraan meihin, niin etsimme projektillesi tarvittaessa paikallisen edustajan.
  • Moduulirakentamisen edelläkävijä.